tiistai 15. syyskuuta 2015

Touhuilua!


 
Tässä on kuulkaas pistetty tohinaksi oikein kunnolla! Sen lisäksi, että juhlapaikka on varattu ja vihkipaikka varmistettu, olen touhuillut muitakin juttuja. Soittelin kahteen eri pitopalveluun tarjouksia varten (toisessa 35e/hlö ja toisessa noin 30e/hlö - eli eiköhän nämä aika samoissa hinnoissa pyöri) ja yritin saada jonkun kiinni Hämeen maistraatista. Roikuin linjoilla 10 minuuttia kuunnellen sitä "niin ihanaa" jonotusmusiikkia, kunnes huomasin heidän kotisivuiltaan, että juuri tänään maistraatti on kiinni. Kiva. Huomenna siis uusi yritys, sillä haluan selvitellä mahdollisuutta vihkimiseen virka-ajan ulkopuolella Huovilassa - ja mahdollisimman hyvissä ajoin, jotta saamme mieluisan ajan varattua. Haluamme vihkimistilaisuuden olevan mahdollisimman paljon meidän näköisemme.
 
Lisäksi olen selvitellyt paikkaa, jossa saisi hoidettua ulkonäköön liittyvät jutut (kampaus, meikki, kynnet, mahdollisesti ripset) yhdellä kertaa ja sellainenkin löytyi! Vieläpä Kärkölästä! Kiitos Facebookin hääryhmien. Otin Hiusstudio Helmeen jo yhteyttä, mutta he eivät ottaneet varauksia vielä ensi vuodelle. Onneksi tämäkin kuitenkin hoituu, sillä olin jo ajatellut, että pitäisi aamusta ajaa Lahteen hoitamaan asioita. Mielummin ottaisin sen hää-aamun niin rennosti, kuin mahdollista. Pitääkin kysyä kaasoilta, haluaisivatko hekin samalla kertaa hiuksensa laitettavan.
 
Anopin kanssa ollaan kovasti mietitty, missä meidän Ruotsin vieraat ja muut kauempaa tulevat vieraat voisivat yöpyä. Kärkölästä löytyy muutamia vuokra-mökkejä, mutta juhlapaikalta näihin on matkaa.  Lisäksi vihkipaikalla ja juhlapaikalla on välimatkaa autolla noin 15 minuuttia, jonka vuoksi suunnittelimme anopin kanssa juhlakuljetusta. Samaisella kuljetuksella pääsisi myös kemujen jälkeen takaisin Lahteen. Lahdesta hotellista voisi varata muutamia huoneita etukäteen näille vieraille. Jos joku haluaa lähteä aikasemmin/myöhemmin, niin hoitaa sitten omat kyydit. Ihana anoppini otti asiasta kopin ja alkoi kyselemään tarjouksia eri kuljetusfirmoilta. Onneksi, nimittäin mun pää ei nyt riitä mihinkään autojuttuihin.
 
Pöytien kukkiakin olen ehtinyt jo moneen kertaan miettimään. Kysyinkin äidiltä, jos heidän kotipihalleen voisi kylvätä morsiusharsoa ja neilikkaa keväällä. Hääkimppu sekä vieheet ovat vielä auki. Olen tehnyt myös muutaman pienen häätilauksen Juhlacenter.fi:lle sekä pari ebay tilausta. Saan ostettua kaveriltani valkoisia pompomeja sekä Ikean kuuluisia Knoppa lakanoita pöytäliinoiksi. Toisin sanoen me tullaan hukkumaan tähän hääkrääsään vielä aika pian.
 
Tänään tuli myös viestiä, että olisi paketti saapumassa tullattavaksi - eli mun HÄÄPUKU on pian täällä! Toivon todella, että se olisi mun unelmien mekko, jotta ei tarvitsisi seuraavaksi panikoida mekkojen kanssa. Itsepähän otin ihan tietoisen riskin.
 
 
Tällaisia höpinöitä tällä kertaa. Mitä enemmän saa nyt hoidettua, niin sitä vähemmän on stressattavaa muutama kuukausi ennen h-hetkeä. Miksi siirtää asioiden hoitamista, jos nytkin onnistuu? :) Se hääbändi mua kuitenkin vähän mietityttää vielä. Livemusiikkia pitää olla ehdottomasti, mutta vaihtoehtoja on ihan liikaa.
 
Ystävällisin terveisin,
Tämä morsio on jo pää pyörällä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti