keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Liebster award vol 2!

I said yes-blogin Laura V oli myös haastanut minut Liebster awardeihin. Valitettavasti huomasin nuo kysymykset vain sen verran myöhään, että päätin tehdä niille ihan oman postauksensa. Nämä kysymykset koskevat kuitenkin aikas paljon blogin aihetta. ;) Kiitos Laura V! Olen tylsä, enkä haasta seuraavia blogeja, sillä edellisestä postauksesta löytyvät blogit, joita juuri haastoin. En halua kuitenkaan olla epäkohtelias ja olla vastaamatta näihin kysymyksiin. ;D 

1. Kuinka aktiivisesti sulhanen osallistuu teillä häiden suunnitteluun? Entä pyrkivätkö 'ulkopuoliset' ihmiset vaikuttamaan tekemiinne päätöksiin?
- Tässä on niin paljon h-hetkeen vielä aikaa, että herra T on toistaiseksi aikalailla karttanut koko suunnittelua. Vieraslistaa tuo onneksi jo suostui hieman pohtimaan. Lisäksi tuo on sitä mieltä, että meidän kannattaa käydä katsomassa ensimmäistä juhlapaikkaa jo hyvissä ajoin (eli tänä viikonloppuna). Toistaiseksi nää hömpötykset ovat kuitenkin olleet enemmän mun heiniä. "Ulkopuoliset" ihmiset eivät ole ainakaan toistaiseksi pyrkineet vaikuttamaan päätöksiimme, enkä oikeastaan usko, että sitä tulee erityisemmin olemaan.

2. Tuleeko häihinne tarkka istumajärjestys, pöytäjärjestys vai ei ollenkaan valmista istumajärjestystä? Miksi?
- Mä olen vielä vähän kahden vaiheilla. Toisaalta istumajärjestys helpottaa suuresti juhlatilannetta eikä tarvitse miettiä, kuka mahtuu mihinkin ja jäävätkö jotkut ulkopuolelle. Onneksi suuria konflikteja ei meidän suvulla/suvuilla ole. :)

3. Mitä hääperinteitä häissänne tullaan näkemään?
- En osaa vielä sanoa, mitä kaikkea.. Ainakin häätanssi (ei niinkään valssi), mahdollisesti morsiamen ryöstö (tai päivitetty versio siitä) sekä kukkakimpun ja sukkanauhan heitot, kakun leikkaus/polkaisu on myös must.

4. Mihin asioihin panostatte häissänne rahallisesti?
- Ruoka ja musiikki. Yleinen viihtyvyys on erittäin tärkeää.

5. Entä missä asioissa pyritte säästämään?
- Voi olla, etten esimerkiksi halua vihkisormusta (tästä joskus lisää). Lisäksi säästämme puvussani ja mahdollisesti myös T:n asussa. Juhlapaikkamme tulee myös olemaan halpa (edellyttäen, että tykästymme siihen lauantaina). Tällaisia asioita tulee ensimmäisinä mieleen. Paljon tehdään itse/lainataan/ostetaan käytettynä/vuokrataan/hyödynnetään Ebayta ym.
6. Mitä ajattelet avecin tuomisesta häihin?
- Ei mulla ole mitään sitä vastaan.

7. Mihin alunperin rakastuit tulevassa aviomiehessäsi?
- T on ihana, valloittava oma itsensä. 

8. Onko häillänne jokin teema?
- Vintage. Väreinä harmaa, ruskea, minttu, valkoinen.

9. Mikä saa sinut suuttumaan?
- Mm. toisten ihmisten hyväksikäyttö.

10. Mikä on parasta arjessa?
- Rauhalliset koti-illat

11. Mikä on lempidrinkkisi?
- En juo erityisemmin drinkkejä, mutta jos oikein villiksi heittäydyn, niin mansikka margarita. :D

1 kommentti:

  1. Kiitos huomiosta! Nyt sain vihdoin blogisi toimimaan. Konetta piti vähän potkia, mutta se kannatti. Blogista löytyy vastaukset sinunkin kysymyksiisi! :)

    VastaaPoista